Värinäkö

Kun matkustaa vieraaseen paikkaan, ehkä ulkomaille, koska paikan on oltava uusi, värit ja muodot piirtyvät kirkkaina ja terävinä. Sitä kestää muutaman päivän, ja sitten uuteenkin paikkaan tottuu. Siitä tulee tavallinen meidän silmillemme.

Se ei johdu silmistä, vaan mielestä. Uusissa paikoissa on oltava varuillaan, koska aluksi kaikki on arvaamatonta. Turisti viettää ensimmäiset päivänsä metsästäjänä, joka jahtaa saalista - suurta hirveä tai kuuluisaa katedraalia - ja on samalla varuillaan. Tuntemattomalla seudulla voi joutua yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Aistit rekisteröivät kaiken huomatakseen pienetkin muutokset.

Jonkun ajan kuluttua mieli alkaa valikoida ärsykkeitä. Se tietää, mikä uudessa paikassa on tavanomaista ja turvallista. Sen ei tarvitse valvoa kaikkea. Aistitaloudellisista syistä se suuntaa huomion matkan päämäärän ja tarkoituksen mukaan, se keskittää energian.

Värit ja muodot vetäytyvät taustalle. Ne eivät enää ole kirkkaita. Silloin turistin yleensä alkaa tehdä mieli takaisin kotiin. Onhan tämä jo nähty.

Mutta kaiken voi nähdä uutena joka hetki, koska kahta samanlaista hetkeä ei ole. Tuttukin on kirkasta, jos näkee sen eikä tuijota mieleen tallentunutta ennakkokuvaa. Entä jos ei silmien peitoksi vetäisisikään arkistoitunutta mielikuvaa, vaan päivittäisi maisemansa aina uudelleen.

Uutena näkemistä voi kokeilla tässä. Olipa maisema mikä tahansa, se saa kirkkaammat värit, kun sitä katsoo pää alaspäin. Jos joka päivä katsahtaa yhtä kohdetta pää alaspäin, uutena näkeminen menisi ruumiinmuistiin. Sen jälkeen sen osaisi tehdä myös pää ylöspäin.