Vasta aikuisena tajusin, että sukuni miehissä on punavihervärisokeita.
Kun isäni väitti vihreää ruskeaksi, luulin että se on hänen tavanomaista ilkeyttään. Kun poikani ei nähnyt mansikoita mummin kasvimaalla, ymmärsin, että hänellä on väriperimä. Ja kun hän näki ohikulkijan aniliininpunaisen takin harmaana, järkytyin. Hän voi ajaa autoa, mutta hän ei voi ryhtyä lentäjäksi eikä elektroniikka-asentajaksi.
Kun tulen johonkin paikkaan, panen ensimmäisenä merkille värit. Värillisiä eivät ole ainoastaan fyysiset kappaleet, vaan myös sanat. Lauseita voi värjätä, jos jokaisesta väristä olisi käytettävissä tarpeeksi paljon sävyjä ja vivahteita. "Huhtikuussa matkustan Tampereelle": ruskea - sininen - punainen.
"Eilen kaipasin Posiolle": vihreä - sininen - oranssi. U on vahva ruskea, E on vihreä, ja usein ne vahvuudellaan määrävät koko sanan värin. Muttei aina. Jonkin sanan väri voi vaihdella kirjaimittain. Sellaisia sanoja on vaikea värittää näkyville. "Lappeenranta": La-sininen, ppeen-punainen, ranta-vaaleansinertävä. Mielessä se näkyy oikein hyvin, mutta näkyväksi väritettynä se pitäisi esittää pehmeän sinisenä sanan La-alun mukaan.
Tai sitten kirjainten värit noudattavat omaa logiikkaansa: E on vihreä, R on punainen, O on valkoinen, mutta "Eero" on ruskea.
Koirat kuulemma haistavat tuhat kertaa herkemmin kuin ihminen. Niiden maailma on hajullinen. Kuinka kiusallista olla koira kaikkien ympärillä melskaavien hajujen keskellä. Ei se tunnu niitä kuitenkaan kiusaavan. Joillekin ihmisille sanoillakin on hajut, tuoksut ja maut.
Jos en näkisi lainkaan värejä? Jos saisin nähdä vain yhden värin, mikä se olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti