Lapsuudenkodistani löytyi kirje. Sen oli 9-vuotias pikkusiskoni kirjoittanut minulle, kun 12-vuotiaana olin ensimmäistä kesää kuukauden kaukana pois kotoa.
"No hei nyt vaan kuinka siellä hurisee täällä hyvin."
"En keksi mitään muuta kirjoittamista kerro minulle minkälaista siellä on."
"Oletko sinä saanut kerätyksi kasveja siellä on varmaan paljon kasveja. Kirjoita minulle montako kasvia olet kerännyt..."
"oletko jo uinut siellä suolaisessa vedessä kelluuko siinä kevyesti"
"vielä j k terveisiä Äidiltä isältä Reijolta jarmolta meillä on kauhean ikävä sinua"
Kirjeen lukeminen järkytti. Oliko meillä tällaistakin?
Jo alakouluikäisenä päätin, etten aikuisena koskaan sano lapsuutta kulta-ajaksi. Lapsuudessa on paljon pelottavaa, outoa, salattua. Kulta-aikaa ei ole.
Jos kuitenkin pitäisi valita jokin kultainen lapsuusmuisto, se olisi tämä kirje.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti