Näyttämöitä: Ilon päivä

Mukavina päivinä tuntuu, että oma sielu on tämän näköinen - pieni vaaleanpunainen olento, joka syleilee maailmaa tunturissa tai meren rannalla. Jossain raikkaassa ja avarassa paikassa, missä kaikki on mahdollista.

Pidän tästä lapsellisesta kuvasta. Se on niin vilpitön.

Näyttämöitä: Pesä

En osannut kuvitella, että joskus askartelisin tällaisilla materiaaleilla. Akvarellit olivat minun juttuni.

Jännittävää on kokeilla, leikkiä ja löytöretkeillä. Yhteensopimattomien ainesten ja värien kohtaamisia. Koskaan ei tiedä mihin päätyy. Jokainen työ on yllätys, ei mitään rimaa ylitettävänä, jotta saisi aikaan "hyvän" tuloksen. Pelkkää onnistumista!

Siinä sommitellessa olen ajatellut sitäkin, ettei elämää tarvitse määrätä juuri tiettyyn muottiin. Erilaisia asettelumahdollisuuksia on olemassa.

Tämän näyttämön pohjana on aaltopahvinen kynttilärasia ja sen läpinäkyvä muovikansi. Maalatulla pahvilla on huovutushuopaa, rautalankaa ja keskellä hopeisiksi värjättyjä makaroneja. Monikäyttöiset makaronit! Niistä on tullut inspiraation lähde.

Näyttämöitä: Kevään herääminen

Joulun jälkeen keksin ruveta tuunaamaan väreillä ja löytötarvikkeilla. Mitä nyt sattui komeroissa olemaan. Tässä "tapahtumassa" on tyhjä tuikkurasia, puhelinluettelon sivua, makaroneja, rautalankaa, paperia ja paperipallo. Akryylivärit ja liimaa.

Nyt päätin antaa näille pikkunäyttämöille nimet. Tässä ensimmäinen.

Pyöreitä kuvia, mandaloita

Neljä mandalaa.
Neljä pyöreäksi leikattua pohjaa, joille olen väreillä piirtänyt tai maalannut ajatuksenvirtaa.

Hyvin rauhoittavaa.

Päiväkirja

Päiväkirjan voi tehdä näinkin, ilman sanoja.

Vain minä osaan lukea nämä mandalat sillä tavoin kuin ne itselleni tein. Ja jokainen muu voi lukea ne itselleen omalla tavallaan.

Maalasin nämä viime kesänä. Muistan tunnelman. Oli raikas pohjoisen kesä.

Mandala

Kun en jaksa käyttää sanoja, teen mandaloita. Mandala on eräänlainen kuvapäiväkirja.

Mandala on sanskritin kieltä ja tarkoittaa kuvaa maailmankaikkeudesta. Se tehdään aina ympyräksi, jonka halkaisija on esimerkiksi 10 cm. Olen kyllä nähnyt halkaisijaltaan metrisen lattiaan tehdyn mandalan, ja tietenkin sen voi tehdä myös miniatyyriksi. Tekeminen ei kestä kymmentä minuuttia kauempaa ellei tahdo.

Mandala kuvastaa tekijänsä senhetkistä mielentilaa ja elämännäkemystä. Jokainen mandala on erilainen. On mukava selata omia vanhoja mandaloitaan (niissä voi olla päiväys kääntöpuolella) ja miettiä, mitä se kertoo eletystä ja kokemuksen muuttumisesta.

Mandala syntyy ajatuksenvirrasta. Sen tekeminen vain aloitetaan jostain ympyrän kohdasta miettimättä aihetta ja kuvaa. Ympyrä saa täyttyä rauhassa, kuva syntyy itsestään.

Kuva voi olla abstrakti tai esittävä. Se voi olla värillinen tai vaikkapa lyijykynäpiirros.

Tämän tekstin mandalan tein viime kesänä, luultavasti mökillä tai sitten parvekkeella. Vahingossa valitsin sille tähän mustan taustan, vaikka oikeasti sillä ei ole taustaa. On vain ympyrä.

Tämä mandala on kevyt, iloinen kuva. Juuri siltä silloin tuntuikin, kesältä ja kevyeltä.

Kohtalokkaat värit

Yksinkertainenkin kuvakäsittely on kiehtovaa. Napin painallus vaihtaa tunnelman.

Heinäkuisessa väriliitupiirroksessa on rantasaunan nurkka ja pihakukkia. Kuvaa katsoessa tulee ikävä pohjoiseen mökille. Heleä keskikesän päivä, valoisa ja vihreä. Sääskien ininän kuulee kuvasta.

Vaihdoin kuvan negatiiviksi ja siitä tuli tumman kohtalokas. Sininen, violetti, lila. Syyskuinen ilta, pieni pakkanen vienyt jo vihreän mutta punainen on vielä tallella. Kylmenevä ilta, lämpenevä sauna, uunissa palavan koivupuun ja talveen valmistautuvan maan tuoksut.

Kirje kaukaa

Lapsuudenkodistani löytyi kirje. Sen oli 9-vuotias pikkusiskoni kirjoittanut minulle, kun 12-vuotiaana olin ensimmäistä kesää kuukauden kaukana pois kotoa.

"No hei nyt vaan kuinka siellä hurisee täällä hyvin."
"En keksi mitään muuta kirjoittamista kerro minulle minkälaista siellä on."
"Oletko sinä saanut kerätyksi kasveja siellä on varmaan paljon kasveja. Kirjoita minulle montako kasvia olet kerännyt..."
"oletko jo uinut siellä suolaisessa vedessä kelluuko siinä kevyesti"
"vielä j k terveisiä Äidiltä isältä Reijolta jarmolta meillä on kauhean ikävä sinua"

Kirjeen lukeminen järkytti. Oliko meillä tällaistakin?

Jo alakouluikäisenä päätin, etten aikuisena koskaan sano lapsuutta kulta-ajaksi. Lapsuudessa on paljon pelottavaa, outoa, salattua. Kulta-aikaa ei ole.

Jos kuitenkin pitäisi valita jokin kultainen lapsuusmuisto, se olisi tämä kirje.

Muisti ja kellastuneet muistot

Vanhat mustavalkoiset kuvat kellastuvat ja muuttuvat pehmeiksi. Siksi varmaan sanotaan, että muistot kellastuvat. Niistä tulee pehmeän seepian värisiä. Muistoissa on paljon muitakin värejä, kun niitä tarkastelee rauhassa.

Muisti toimii kehämäisesti. Joskus muisto voi iskeytyä mieleen varoittamatta, syvältä muistikehän keskeltä. Suru ja onni nousevat menneisyydestä aivan tähän, ympärille.

Onnea tai surua, joskus se tulee sellaisella voimalla, että sitä on vaikea kestää.

Yleensä muiston jäljittäminen alkaa muistikehän ulkolaidalta. Jos jaksaa kiertää kehää yhä syvemmälle ja on valmis kestämään matkan pituuden ja hitauden, pääsee lopulta perille. Ja kun on halunnut kulkea koko matkan, on valmistautunut kohtaamaan muiston.

Muunnelmia

Saman kuvan värimuunnelmia.

Annan kuville nimiä.

Jääsydän

Sinistä kiveä

Henkien maailmassa













Voisipa elämääkin muokata näin.





.

Värimaku

Hedelmä on herkullinen aihe. Kuva saa värien mukana hedelmien tuoksun ja maun - omenan mehu, viinirypäleet, viini, kesäinen piknik.

Tämän kuvan nimi on Kesä. Sitä tehdessä muistelin yhtä kesäistä retkeä vuosia sitten.

Muistot

Muistojen haalistumisessa on jotain pelottavaakin. Muistot jäätyvät, jähmettyvät, jokin ovi on jäänyt auki pakkaseen. Vai onko se sittenkin ovi, josta voi astua takaisin sisään ja huomata kuinka jää sulaa?

Musta ja muut

Matkalaukun pakkaaminen on rasittavaa, mutta sitten olisi vielä osattava ajatella värien merkityksiä eri maissa.

Luin äsken, että Thaimaassa vaatteiden väri on poliittinen kannanotto. Kuninkaan väri on keltainen ja hänen vastustajiensa väri punainen. Viisasta pukeutua muihin väreihin.

Muutama vuosi sitten olin Italiassa. Olin jostain syystä mieltynyt raikkaan vaaleansiniseen kesämekkoon, vaikka en yleensä sitä väriä harrastanut. Ennen kuin ehdin käyttää mekkoa, tuli sikäläisen emäntäni kanssa puhetta pukeutumisesta. "Suomalaiset turistit erottaa heti, koska ne käyttävät ällöttäviä värejä kuten vaaleansinistä", hän sanoi. Hiljaa pistin mekon vaatekomeroon emäntäni leoparditurkin taakse ja pukeuduin kevyeen mustaan.

Aika pian sain palkinnon nopeaoppisuudesta. Tapasin Stefanien, jonka aiemmin olin vaaleansinisessä mekossani kohdannut kesäjuhlilla Suomessa. Stefanie yllättyi, kun näki minut: "En ollut tuntea sinua! Näytät niin italialaiselta!"

Toisen kerran olimme joulumatkalla Barcelonassa. Espanjassa asunut suomalaistuttava kehotti perheen miehiä käyttämään valkoista paitaa ja tummaa pukua. "Muuten siellä erottuu joukosta."

Tuttava oli asunut baskialueella, jossa tumman puvun koodi ehkä piti paikkansa. Barcelonan kadulla mustaa pukua eivät käyttäneet muut kuin meidän perheen miehet. "Sulauduttaisiin joukkoon, jos olisi farkut ja toppatakki", mies sanoi.

Värit ovat puhetta. On kätevää puhua samaa kieltä muiden kanssa. Väreillä voi ilmaista hienotunteisuutta, kunnioitusta, yhteenkuuluvuutta, kapinaa. Niillä voi tehdä lähimmäisensä sairaaksi. Ystäväni kertoi, että lapsena hän sai fyysistä pahoinvointia keltaisesta. Suomessa tuskin kukaan menee hautajaisiin punaisessa, mutta joissakin maissa punainen on surun väri.

Vaaleansinisen mekon tapauksessa ei ollut kyse rajusta kannanotosta. Kun siis pidin siitä, niin miksi en pitänyt sitä?

Valkoinen

Valkoinen viestii koskemattomuutta.

Valkoiseen suojautunut on uhri tai viaton neitsyt. Väri eristää hänet ryvettävältä kosketukselta.

Mutta myös hallitsija merkitsee ylemmyytensä valkoisella. Hallitsijan ympärillä on kehä, jonka sisälle muilla ei ole asiaa. Valkoinen viestii: koskettamista seuraa rangaistus.

On siis uhrin valkoista ja uhkan valkoista.


Tapasin kerran Johanneksen kirkossa nuoren naisen, joka pukeutui vain valkoiseen. Hän oli hento, eteerinen, melkein vapisi. Hän ei tervehtinyt kädestä, koska häneen ei saanut koskea. Hän oli pitkäaikainen psykiatrinen potilas.

Tapasin toisen, vanhemman naisen, joka oli koko elämänsä luonut ympärilleen näkymätöntä koskemattomuutta. Hän ei suostunut ottamaan vastaan mitään, ei yhtään mitään. Kun hän tuli kahvikutsuille, hän toi mukanaan omat pikkuleivät. Hän kieltäytyi ottamasta vastaan lahjoja. Sen sijaan hän antoi koko ajan. Hän antoi pienestä lennätinvirkailijan palkastaan suurimman osan kolehteihin ja avustuksiin niin, että syksyisin hän eli metsän marjoilla ja sienillä. Hänkin oli hento ja suunnattoman laiha. Hän oli kieltäymyksen maamerkki.

Halusiko hän lunastaa itsensä uhriksi vai rakensiko hän jäänkestävää valtaa: te ette saa koskea minuun, mutta minä saan koskea teihin?

Vihreä

Huhtikuun puolivälissä alan miettiä parveketta.

Parvekkeeni on korkealla kerrostalon kulmassa. Sieltä näkyy vähän merta, puistoa, naapuritaloja ja paljon taivasta.

Parvekkeen pohjaväri on sininen ja kesällä sinne tulee vihreä.

Haluan ruusupapua ja japaninhumalaa. Köynnösten läpi valo siivilöityy pehmeänä. Kesäksi nostan parvekkeelle suurimman osan viherkasveista, kukkivia en juuri harrasta. Ostan ehkä pari petuniaruukkua. Lobeliat olisivat ihania, mutta oikukkaita ja vaikeahoitoisia. Parveke on lasitettu, joten ne ovat suojassa tuulelta, mutta sekään ei auta. Lobeliat tarvitsevat joko enemmän vettä tai vähemmän vettä, auringonvaloa tai puolivarjoa. Koskaan ne eivät näytä viihtyvän.

Parveke on kesähuone. Juon siellä aamukahvin, syön siellä. Luen siellä ja maalaan siellä. Otan siellä aurinkoa. Oikein kuumina kesinä olen nukkunutkin siellä, koska siellä sentään käy tuulenvire kun laseja on avattu. Istun ja katselen parvekkeella - pääskysiä, lokkeja, veneilijöitä. Lasten huudot kaikuvat sisäpihalla. Täältä korkealta erottaa tavallisellakin äänellä lausutut sanat. Sitä kaikki pihalla kulkijat eivät tiedä. Sopii vain toivoa, ettei kulkijan kännykkä hälyttäisi juuri silloin.

On outoa, että sana vihreä tulee sanasta viha. Vihasta on tullut vihanta ja siitä sana on kasvanut kahteen suuntaan. Viha, raivo, inho, vihreä on kateuden väri. Ja vihreän hedelmällisyys, kasvu, sopusointu. Vihreä rauhoittaa silmiä ja parantaa vatsakipua, niin ajatellaan.

Pohjoisessa on oikeastaan vain kaksi väriä, vihreä ja valkoinen. Valkoinen on pelottava väri, se on sairaalan ja talven väri, se ahdistaa. Jos simpanssit laitetaan täysin valkoiseen huoneeseen, niistä tulee skitsofreenikkoja. Sitä kai ei ole kokeiltu ihmisillä, koska sairaaloissa on vieläkin niin paljon valkoista ja se on myös lääkärin univormun väri. Lääkärillä on valta sitoa tai päästää, valkoinen tukee valtaa.

Pitkän valkoisen skitrofeenisen talven jälkeen vihreä parantaa hetkeksi. Kesä alkaa siitä, kun valkoisesta vapautunut potilas muuttuu toipilaaksi ja elpyy vähitellen. Keskikesästä pystyy jo kylpemään vihreässä. Vihreää on juotava paljon, sillä edessä on valkoisen valtakausi ja silloin tulee jano.

Todellisuuden todellinen luonne

Ihmisellä on kolmivärinen eli trikromaattinen väriaisti. Ihmissilmä aistii sinisen, punaisen ja vihreän. Näiden aistimusten yhdistelmä synnyttää kokemuksen väristä. Esimerkiksi violetin kokemus syntyy, kun sekä punaisen että sinisen aistimiseen tarkoitetut solut reagoivat väriin, ja aivot tulkitsevat aistimuksen violetiksi.

Sinisen, punaisen ja vihreän yhdistelmästä saadaan vaikutelma moninaisesta värimaailmasta.

Joillakin perhoslajeilla on viisiväriaisti. Ne näkevät myös UV- ja infrapunavalon.

Millaista olisi, jos olisi saanut perhosen viisiväriaistin ja koiran tuhatkertaisen hajuaistin? Alkaa huimata. Paras olla kuvittelematta.

Paras olla kysymättä, mikä on todellisuuden todellinen luonne.

Makustelua

Värien nimet maistuvat hyviltä. Niin herkullisia:

fuksianpunainen
purppura
mayansininen
indigonsininen
daalainsininen
limetinvihreä
jadenvihreä
okra
seepia
siena
syaani
ultramariini
umbra

Voisin syödä niistä jokaisen.

Päivien värejä

Viikonpäivät ovat tietenkin oman värisiään. Maanantai on valkea, tiistai punaruskea, keskiviikko sinertävä, torstai murretun vihreä, perjantai sammalen vihreä, lauantai sinivihreä, sunnuntai punainen. Tässä ei ole mitään minun tuntemaani logiikkaa.

Enemmän kuin päivien värejä ajattelen kuitenkin päivän värejä. Niissä on omakeksimäni logiikka. Pääsin eroon numeroista, aikatauluista, sarakkeista, sillä vietän päivät erivärisissä kuplissa. Yllä oleva kuva on lukujärjestys, jossa kuplien sijasta on värimuistiraitoja. Laiskuuttani vain en ole muuntanut raitoja kupliksi. Alkuperäisiä värejä en tässä resoluutiossa saanut näkyviin.

Ensin punaruskea: kahvi, sanomalehti, heräilyä
Vihreä: sähköpostit ja muu viestintä
Sininen: työ, mitä se kulloisena päivänä freelancerilla onkaan
Ruskea: ulkoilmaan (tästä kohdasta olen talven aikana tinkinyt)
Violetti, joka näyttää tummalta ruskealta: vähintäin yksi hyödyllinen kotityö päivittäin (välttämättömien lisäksi)
Punainen: kuvantekoa
Keltainen: sauna
Vihreä: viestintää. facebookia
Punatumma: kaunoa tai tietoa, lukemista (korvaa television)
Sininen: iltalukemista ennen nukahtamista

Värien järjestystä voi sovitella, mutta yleensä on parasta noudattaa sitä. Se on runko, joka saa muuntua ajan ja tarpeen mukaan. Voi tulla uusiakin värejä.

Päivän värit eivät ole intuitiivisia kuten sanojen värit, vaan tietoisesti valittu. Intuition kannalta esimerkiksi sana heräily on vaaleankelta-violetti; viestintä on mustanvihreä (E on niin hallitsevan vihreä kirjain); työ on syyslehdenruskea; ulkoilu on piparkakun ruskea; kotityö on tummanvalkea; kuvanteko on toffeenruskea (U on hallitsevan ruskea); facebook on sunlightin vihreä; lukeminen on kalpean oljenkeltainen; nukahtaminen on vaaleansininen.

Intuitiiviset sanojen värit eivät mitenkään liity lempiväreihini tai vastenmielisiin väreihin, sillä sanojenja kirjainten värejä en pysty itse muuttamaan enkä määräämään. Ne vain ovat, aivojeni minulle antamia.

En elä numeroiden vaan värien mukaan. Saan ajatella: Olen nyt sinisessä. Katsotaan kuinka avara se tänään on.

Kuplien koko ja säädöt vaihtelevat. Jos sininen kupla on tänään tavallista suurempi, jää violetti tai vihreä pienemmäksi.

Eikö olekin kätevää?

Värinäkö

Kun matkustaa vieraaseen paikkaan, ehkä ulkomaille, koska paikan on oltava uusi, värit ja muodot piirtyvät kirkkaina ja terävinä. Sitä kestää muutaman päivän, ja sitten uuteenkin paikkaan tottuu. Siitä tulee tavallinen meidän silmillemme.

Se ei johdu silmistä, vaan mielestä. Uusissa paikoissa on oltava varuillaan, koska aluksi kaikki on arvaamatonta. Turisti viettää ensimmäiset päivänsä metsästäjänä, joka jahtaa saalista - suurta hirveä tai kuuluisaa katedraalia - ja on samalla varuillaan. Tuntemattomalla seudulla voi joutua yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Aistit rekisteröivät kaiken huomatakseen pienetkin muutokset.

Jonkun ajan kuluttua mieli alkaa valikoida ärsykkeitä. Se tietää, mikä uudessa paikassa on tavanomaista ja turvallista. Sen ei tarvitse valvoa kaikkea. Aistitaloudellisista syistä se suuntaa huomion matkan päämäärän ja tarkoituksen mukaan, se keskittää energian.

Värit ja muodot vetäytyvät taustalle. Ne eivät enää ole kirkkaita. Silloin turistin yleensä alkaa tehdä mieli takaisin kotiin. Onhan tämä jo nähty.

Mutta kaiken voi nähdä uutena joka hetki, koska kahta samanlaista hetkeä ei ole. Tuttukin on kirkasta, jos näkee sen eikä tuijota mieleen tallentunutta ennakkokuvaa. Entä jos ei silmien peitoksi vetäisisikään arkistoitunutta mielikuvaa, vaan päivittäisi maisemansa aina uudelleen.

Uutena näkemistä voi kokeilla tässä. Olipa maisema mikä tahansa, se saa kirkkaammat värit, kun sitä katsoo pää alaspäin. Jos joka päivä katsahtaa yhtä kohdetta pää alaspäin, uutena näkeminen menisi ruumiinmuistiin. Sen jälkeen sen osaisi tehdä myös pää ylöspäin.

Harmaassa

Vasta aikuisena tajusin, että sukuni miehissä on punavihervärisokeita.

Kun isäni väitti vihreää ruskeaksi, luulin että se on hänen tavanomaista ilkeyttään. Kun poikani ei nähnyt mansikoita mummin kasvimaalla, ymmärsin, että hänellä on väriperimä. Ja kun hän näki ohikulkijan aniliininpunaisen takin harmaana, järkytyin. Hän voi ajaa autoa, mutta hän ei voi ryhtyä lentäjäksi eikä elektroniikka-asentajaksi.

Kun tulen johonkin paikkaan, panen ensimmäisenä merkille värit. Värillisiä eivät ole ainoastaan fyysiset kappaleet, vaan myös sanat. Lauseita voi värjätä, jos jokaisesta väristä olisi käytettävissä tarpeeksi paljon sävyjä ja vivahteita. "Huhtikuussa matkustan Tampereelle": ruskea - sininen - punainen.

"Eilen kaipasin Posiolle": vihreä - sininen - oranssi. U on vahva ruskea, E on vihreä, ja usein ne vahvuudellaan määrävät koko sanan värin. Muttei aina. Jonkin sanan väri voi vaihdella kirjaimittain. Sellaisia sanoja on vaikea värittää näkyville. "Lappeenranta": La-sininen, ppeen-punainen, ranta-vaaleansinertävä. Mielessä se näkyy oikein hyvin, mutta näkyväksi väritettynä se pitäisi esittää pehmeän sinisenä sanan La-alun mukaan.

Tai sitten kirjainten värit noudattavat omaa logiikkaansa: E on vihreä, R on punainen, O on valkoinen, mutta "Eero" on ruskea.

Koirat kuulemma haistavat tuhat kertaa herkemmin kuin ihminen. Niiden maailma on hajullinen. Kuinka kiusallista olla koira kaikkien ympärillä melskaavien hajujen keskellä. Ei se tunnu niitä kuitenkaan kiusaavan. Joillekin ihmisille sanoillakin on hajut, tuoksut ja maut.

Jos en näkisi lainkaan värejä? Jos saisin nähdä vain yhden värin, mikä se olisi?

Nimien värit

Valokuvissa he ovat kaikki, miehet joiden kanssa olen elänyt. Ensimmäinen nimeltään siennanruskea, toinen torstainsininen, kolmas hiekanruskea. En minä värien vuoksi heitä valinnut enkä niiden vuoksi lähtenytkään.

Voihan valita kumppanin nimen värin perusteella, ja hylätä myös. Voi etsiä vierekkäisten tai vastakkaisten värien harmoniaa, harmoniaahan siinä yleensä etsitään. Sinivioletin nimen vierekkäisväri olisi ehkä siniturkoosi tai sininen tai violetti. Vastaväri olisi kyllä oranssinkeltainen, enkä tiedä yhtään sen nimistä miestä. No Sami on aika lähellä, mutten tunne yhtään sennimistä.

Jos etsisi epäsointua, kai sitäkin voi oikein etsiä vaikka se joka tapauksessa tulee tarjottimella ennen pitkää? Vääränvärisiä nimiä on vaikea löytää. Kaikki neonvärit, ehkä.

Irenen väri

Nimeni on Irene. Se on sinisenvioletti. Olen syntynyt elokuussa, lämpimänsinisenä kuukautena.

Mielivärini lapsena oli punainen. Parhaan ystäväni nimi oli Sinikka, punainen nimi, ja hän piti eniten sinisestä. Olimme toistemme negatiiveja. Punainen Sinikka valkeissa hiuksissa siniset lettinauhat. Sininen mustatukkainen Irene, punaiselle rusetille solmittu töyhtö hiuksissa.

Mietin, minkä värisiä ihmisiä olen tuntenut. Olen tuntenut esimerkiksi Annukan, Merjan, Marjatan, Riston, Raimon ja Sepon. Olen siis tuntenut vaaleanpunaisen, sammalenvihreän, kirkkaan punaisen, mustavalkoisen, sinisen ja ruskean ihmisen.

Värejä

Pitkäperjantai 10.4.2009

Omien vanhojen valokuvien katselu vie enemmän voimaa kuin niitä sisältävän pahvilaatikon nostaminen yläkaapista. Mustavalkoiset ovat vielä kirkkaita. Nuori minä. Myöhemmin otetut värikuvat muuttuneet punertaviksi tai ihmiset niistä haaltuneet, jäljellä on enää tausta.