Rantavettä

On heinäkuun alku ja olen järvellä. Järvessä, oikeastaan. Pehmeä vesi ja sen lävitse kuultava hiekka.

Tämä on maalaus, jonka sitten tein.

Sinisen perässä, taas

Katselen sinistä ja vesiä eri kanteilta. Tämä nyt tänään.

Juhannusvärejä

Juhannus on muistoissani lapsuudesta ehkä vahvimmin säilynyt juhla. Niin pyhäistä tuntua ei muissa juhlissa muistu mieleen.

Kesä, vaikka koleampanikin. Se on juhla.

Sinisen salaisuus

Sininen on etäinen ja rauhoittava. Se on taivaan ja meren väri.
Sininen kuulemma herättää luottamusta - siksi se on myös poliisien väri.

Eniten sininen on kaipuun väri. Se kertoo tavoittelusta ja toivosta, se on henkeä joka kurottuu ylös.

Sinisen nimisiä kirjoja: Orvokki Aution Sininen kaappi, Agatha Christien Sininen juna, Christer Kihlmanin Sininen äiti, Heinrich Mannin Sininen enkeli. Lintu sininen, Kaipuun sininen kukka... Sinisen kaapin ovien takana on jotain erityistä, sininen juna on enemmän liikkeessä - no vanhat siniset lättähatut, niitä on vaikea yhdistää mihinkään mystiseen, mutta varmastikaan ei mahdotonta.

Liminkalaisen Vilho Lammen maalaus Sininen ämpäri (vuodelta 1931) sykähtelee väriään. Arkinen ämpäri keittiöntuolilla tuvan oven vieressä on kuin pyhä esine alttarilla.

Sininen on saanut nimensä useimpia muita värejä myöhemmin. Aluksi riitti, että puhuttiin taivaan ja meren väristä. Ehkä sininen on niin oma itsensä, ettei se edes kaivannut nimeä.

Taiteilutiskipöytä

Liskonainen kirjoitti maalauspöydästä, joten uskaltaudun esittelemään omani. Olen oikein ylpeä siitä.

Se on puolikas tiskipöytää altaiden ja hellan välissä. Sen alapuolella on tiskikone. Kaikkein hienoin on tietenkin tuo punainen suojamuovi. Se on viimejouluisen amarylliksen kääre, jonka olin laittanut talteen. "Tuotakin vielä voidaan tarvita" -ajatus on joskus onnekas.

En oikeastaan maalaa tässä, sillä sitä varten on ruokapöytä suojattuna milloin mitenkin. Taiteilupöydällä teen kipsitöitä ja lakkaushommia, niin ja silkkivärjäyksiä sen verran kuin niitä harrastan. Kuvassa on nyt paketillinen kipsinauhaa.

Taiteilupöytää tule käytettyä kausittain, mutta tärkeää on se olemassaolo. Sen toiminta-ajatus vaatii sinkkutaloutta.

Niinpä se on myös nykyisen elämänvaiheeni symboli. Läheiset ovat lähellä, mutta minulla on oma studio, olkoonkin keittiön tiskipöydän ja ruokapöydän välissä.

Punainen tiskipöytä herättelee iloisesti aamuun.

Sininen, punainen, keltainen

Puhtaat perusvärit ovat iloisia. Ne voi tuntea. Ne ovat kuin räsymatto, raikasta ja pehmeää.

Koulun kuvataidetunneilta muistan, että päävärit ovat sininen, punainen ja keltainen. Niistä saa sekoittamalla kaikki muut paitsi valkoisen, josta sanottiin, ettei se ole väri.

Värifysikaan mukaan perusvärit ovat sininen, punainen ja vihreä. Valkoinen sisältää kaikki värit.

Värit ovat salaperäisiä.

Vapun alla hankin heräteostoksena uudet akryylivärit. Ne ovat vahvoja, jokainen niin täynnä itseään. Rasiassa niitä on tusina, ja jokaisella oma kutsumanimi, joka tekee niistä melkein persoonia:

koboltinsininen (vaaleansininen)
ultramariinin sininen (kirkkaansininen)
vermillionin punainen (kirkkaanpunainen)
crimsonin punainen (syvänpunainen)
sitruunankeltainen
okrankeltainen (sinapihtava)
poltettu sienna (oranssinruskea)
viridian-vihreä (kirkkaanvihreä)
metsänvihreä (tummanvihreä)
raaka umbra (tummanruskea)
"lampun musta" (lamp black, pehmeänmusta)
titaaninvalkoinen

Näitä värien nimiä voisi makustella koko päivän.

Kuvan maalasin vanhan hatturasian kanteen. Sen pyöreä muoto kutsui vahvoja värejä. Sitä on mukava katsella.

Näyttämöitä: Ilon päivä

Mukavina päivinä tuntuu, että oma sielu on tämän näköinen - pieni vaaleanpunainen olento, joka syleilee maailmaa tunturissa tai meren rannalla. Jossain raikkaassa ja avarassa paikassa, missä kaikki on mahdollista.

Pidän tästä lapsellisesta kuvasta. Se on niin vilpitön.